Tammikuussa 2017 Draft-ohjelmaan valitut tiimit

Näyteikkuna Pohjois-Karjalaan (kuvassa)

Haluamme perustaa Joensuun keskustaan uniikin hotellin, joka tunnetaan yksilöllisestä ja laadukkaasta palvelusta, viehättävistä ja mielellään kulttuurihistoriallisesti merkittävistä tiloista, maakunnalle ominaisista piirteistä sekä kansainvälisestä välittömästä ja turvallisesta ilmapiiristä. Hotelli on näyteikkuna karjalaiseen kulttuuriin, pohjoiskarjalaiseen osaamiseen, tuotteisiin ja palveluihin, se edustaa maakunnan yrityksiä ja edesauttaa toiminnallaan niiden liiketoimintaa. Jokainen uniikki huone kertoo ainutlaatuisen tarinan Pohjois-Karjalasta; sen kulttuurista, historiasta, luonnosta ja elinvoimaisuudesta. Hotellissa asiakas kohdataan karjalaisella ilolla ja lämmöllä asiakkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen. Hotelli täydentää jo maakunnassa tarjolla olevia laadukkaita elämys-, hyvinvointi- ja kulttuuripalveluita ja tarjoaa matkailupalveluja niiden tuottajien kanssa yhteistyössä.

Tavoitteenamme on avata hotelli vuonna 2020. Samalla haluamme tehdä historiaa; karjalaista kulttuuria arvostavasta hotellista sekä sen perustajista ja mahdollistajista tulee samalla osa Joensuun kaupungin historiaa. Tähtäämme tavoitteisiimme avoimin ja rohkein mielin, kuitenkin pitäen jalat visusti karjalaisessa maaperässä.

Tiimi:
Maria Saastamoinen, p. 050 568 9242, maria.saastamoinen@karelia.fi
Ekaterina Miettinen, p. 044 224 4557, ekaterina.miettinen@karelia.fi

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

Nuoren valintatyökalu (työnimi)

Tiimi Nuoren Valintatyökalu pyrkii vastaamaan nuoren elämänkulkua koskeviin kysymyksiin ja niitä kysymyksiä koskevan tuen tarpeeseen. Tarjoamme nuorille sisältöjä, jotka inspiroivat sekä antavat tietoa ja pohjaa elämän valintatilanteiden pohtimiseen sekä nuoren yksilöllisyyden että elinympäristön huomioiden. Toteutus tapahtuu vuorovaikutteisen luennon ja keskustelutuokioiden sekä verkkovälitteisesti muun muassa videoblogin muodossa. Nyt ei ole kysymys perinteisistä kalvosulkeisista vaan eläväisellä tavalla toteutetusta perusasioiden äärelle pysähtymisestä.

Informatiivisissa, ajatuksia herättävissä ja inspiroivissa sisällöissä käsittelemme päätöksiä tekevää nuorta koskettavia, koko elämänkirjon kattavia teemoja, muun muassa käsittelemällä valintojen merkityksellisyyttä omien arvojen, tulevaisuuden toiveiden ja yksilön, tai yhteisön, jossa yksilö elää, aktuaalisten resurssien kannalta. Teemat ovat sekä elämänkulullisia että yhteiskunnallisia. Juuri tällaisista eväistä nuori hyötyy elämänsä valintoja valitsemisen paineessa pohtiessaan.

Sisällöt perustuvat kehityspsykologisen, persoonallisuuspsykologisen, sosiaalipsykologisen sekä elämänkulun tutkimuksen tarjoamaan tieteelliseen tietoon.

Tiimi:
Sini-Sofia Savola, psykologian kandidaatti
Marika Koskimäki, psykologian opiskelija

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

Team NEWcoMeR – Electrodynamic Dust Cleaning Technology

We are Team NEWcoMeR of the Epic Challenge Joensuu 2016-2017. Our challenge revolves around the harmful dust attaching to the spacesuits when having a nice walk on the surface of Mars. We don’t want the astronauts to breathe the stuff, and are experimenting with different concepts to find out which could best fit the conditions on the Red Planet. For Earth, we are looking to use a three-phase electric field to move dust particles from target surfaces, and have succeeded to a certain extent with the prototype we have at the moment. We look forward to developing the idea further, and be able to clean different sorts of surfaces from dirt and dust. We are working in collaboration with NASA and the University of Eastern Finland, and are looking for collaboration with experts worldwide.

Tiimi:
Juuso Uusimäki – Team manager, Physics undergraduate student
Elena Herbers – Nurse, Biology doctor student
Abdulrauff Opoola – Assistant manager, Computer sciences student
Daniil Varlamov – Prototype tester, High-school student
William Lefiot – Creative designer, Computer sciences student
Antti Liimatta – Coding expert, Computer sciences student
Amrit Regmi – Prototype developer, Computer sciences student
Matti Laukkanen – Public relations manager, High-school student

www.newcomerweb.wordpress.com
https://www.facebook.com/newcomerJoensuu

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

Liittimet-Suomi

IDEA: “CONNECTING AFRICAN PRODUCERS TO THE WORLD”

In African continent, there is a plenty of valuable natural resources which are either undiscovered or unexploited due to technological factors. Moreover, most of the existing business face the challenge of the lacking the potential market for their products. Following this challenge observed, this project is aiming to connect African businesses (producers) from African countries with the rest of the world (as the market).

Our plan includes: First, to build a value network which will enable us to provide market for African businesses. This will include building an online marketing system and shipping services to the producers and delivery services to the buyers of the products. Second, Finland is known as one of high technology countries. Following this fact, our project intends to provide a link between Finnish technology industry and African businesses.

Tiimi:
Ezekiel Obadia Kuhoga (Tanzania), Graduate Engineer, Electronics and Telecommunication Engineering
Benjamin Asamoah (Ghana), Product Marketing Manager (Philips), Lighting and Solar
Oyemakinwa Tayelolu Peter (Nigeria, Physicist/ Entrepreneur, Teaching/ Poultry Business

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

FanUp

Luomme urheiluseurojen ja fanien välille uuden tavan toimia, joka hyödyttää kumpaakin osapuolta.

Tiimi:
Jiri Jormakka – Yrittäjä / Havusport Oy
Juuso Oinonen – Yrittäjä / Havusport Oy
Olli Ritari – Opiskelija / Karelia-amk

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

Avustava polvituki halvauspotilaan kävelykuntoutukseen

Projektin tarkoitus on kehittää polvituki halvauspotilaalle, jolla halvaus aiheuttaa kävelyyn vaikeuksia.

Polvituen keskeiset tehtävät:

  • Polvituki tulee olla puettavissa itsenäisesti yhdellä kädellä (halvauspotilaalla nk terveellä kädellä)
  • Polvituen tulee mukautua normaalin kävelysyklin mukaisesti, avustaen halvausraajan lihasvoimaa ja estää haitallinen polven hallitsematon liikesuunta.
  • Polvitukeen voidaan sijoittaa kulmamittaria, kiihtyvyyttä mittaavaa elektroniikkaa joiden tarkoitus voi olla tiedonkeruu kuntoutuksen vaikuttavuudesta, antaa reaaliaikaista palautetta käyttäjälle kävelyn oikeasta liikemallista ja myös säätää avustuksen määrää.

Tiimi:
Juha Jalovaara, fysioterapeutti, juha.jalovaara@karelia.fi
Pentti Happonen, fysioterapeutti, pentti.happonen@fysiokulma.fi

[minti_divider style=”1″ icon=”” margin=”30px 0px 30px 0px”]

MNR

MNR on monisäikeinen innovaatioiden dream team, jonka tavoitteena on palauttaa liikkujien lihasjumit ja -säikeet jumiutumasta. Tämä joukko se ei vain jumita, vaan tekeekin. Ilari Asikainen vastaa projektin alkuperäisestä ideasta sekä tuotteen yksityiskohtien ideoinnista (fysioterapia; valmistuu 2018). Henri Iso-Koivisto toimii projektin koordinaattorina, yhdyshenkilönä sekä monipuolisena runsaiden ja laadukkaiden ideoiden pulppuavana lähteenä (tuotekehitystyö; valmistuu 2018). Urpo Korpela osaa selkeän ajatusvirtansa voimin toteuttaa protomallin kuin proton käden käänteessä, kiitos vuosikymmenien pitkän uran kuntosalituotteiden suunnittelija-valmistaja-myyjänä (Frapp Oy). Tommi Silvan on vastaavasti pitkän linjan teollisena muotoilija-piirtäjänä niittänyt meriittejä työtuloksillaan (Silvan Design Oy). Asikainen on tällä hetkellä valloittamassa Himalajaa sen seurauksena, kun Iso-Koivisto oli niin ikään tänä talvena valloittanut Kilimanjaron eikä tosiasiassa malta päästä käärimään hihojaan, kun maaliskuun alussa liittyy jälleen Pohjolan innovaatiosykkeeseemme.

Tiimi:
Ilari Asikainen
Henri Iso-Koivisto
Urpo Korpela
Tommi Silvan