Team StoryMap

StoryMapin ideana on tuottaa eri teemaisia opastuksia äänimuodossa yksityishenkilöille sekä tulevaisuudessa organisaatioille ja yrityksille. Opastukseen voi valita eri tyylejä ja saada näin uutta tietoa paikoista eri näkökulmilla. Valittavana voi olla esimerkiksi eri murteet, tunnetilat, yhteiskuntaluokat tai vaikkapa eri ikäisten ihmisten näkökulmista tehdyt opastukset.

StoryMapin taustalla hääräilee kolme Väänästä. Mari Väänänen, Lotta Väänänen ja Anna Väänänen. Yllättäen kaikki ovat sisaruksia keskenään. Lähipiirissä kutsutaan nimillä Pikku-Väänänen, Keski-Väänänen ja Iso-Väänänen, mutta tiimin voisi esitellä myös näin:

Mari ”Hei sain tosi hyvän idean!” -Väänänen 23v.

Opiskelee matkailun kehittämistä ja johtamista ja valmistuu 2019 matkailun restonomiksi. Aikoo matkustaa jonakin päivänä kuuhun ja voittaa Olympialaisissa, kunhan keksii ensin lajin ja rakentaa kuuraketin. Joku joskus saattaa pitää suunnitelmia ja ideoita liian lennokkaina, mutta omasta mielestä kaikki on toteutettavissa. Näkee elämän isona seikkailuna, jossa täytyy jatkuvasti haastaa itseään, sillä eihän sitä muuten tiedä mihin kaikkeen pystyykään. Ja muiden haastaminen, se se vasta hauskaa onkin.

Lotta ”Mitäs järkeä siinä on?” -Väänänen 24v.

Valmistuu Savonia Ammattikorkeakoulusta bioanalyytikoksi keväällä 2019. Lähti aina ensimmäisenä mukaan Marin ehdotuksiin ja löysi itsensä milloin lyhytelokuvan päähenkilönä tai milloin ainoana kilpailijana perunanheittokilpailuissa. Sittemmin epäilemättä porukan jalat maassa-tyyppi tai ainakin miettii kahdesti tai kolmesti, mihin lähtee mukaan. Kiinnostavinta on pohtia ihmisten tekoja ja motiiveja, joten hänen voisi sanoa olevan tiimin psykologinen silmä. Joskus myös pohdinnoillaan saanut tittelin ”vastarannan kiiski”.

Anna ”Onko sillä mahdollista tehdä rahaa?” -Väänänen 26v.

Gradua vaille kauppatieteiden maisteri pääaineenaan innovaatiojohtaminen. Perfektionisti, jolla usein liian monta rautaa tulessa. Haistoi rahan jo kouluiässä. Suoritti ala-asteenkin provikkapalkalla tajutessaan viikkorahan korreloivan arvosanojen kanssa ja laskuttaessaan nuorempia sisaruksiaan jokaisesta luvatta lainatusta tavarasta. Yksi hänen suurimmista haaveistaan on 26-tuntiset vuorokaudet.

Sukunimen lisäksi tiimiä yhdistävänä tekijänä voisi sanoa olevan tietynlainen sekavanlaatuinen ilmapiiri, jossa ei asioita oteta liian tosissaan. Ihan kaikkea ei kuitenkaan pistetä leikiksi, vaan tarvittaessa hommat hoidetaan 100% antaumuksella loppuun asti.

Väänästen ensimmäinen yhteinen yritys perustettiin jo 90-luvulla. Se oli Siilinjärven Kehvolla toimiva pieni sekatavarakauppa ja matkailupalveluyritys. Tosin aikuiset sitä silloin kesämökin leikkimökiksikin kutsuivat. Anna hoiti kassan ja rahaliikenteen, Lotta hankki uusia tuotteita valikoimaan ja Mari järjesti gondooliajeluja Venetsiaan eli kanoottikierroksia viereiselle järvelle tai Kanarian matkoja mökkisaunaan.

Vuosien vieriessä oli kesällä sukulaisille ja ystäville tarjolla kaikkea mahdollista kesäteatterista pussihyppelykilpailuihin, mitä nyt puihin kiipeilemiseltä ehti järjestää. Samanlainen touhu sen kuin jatkuu edelleen, mutta ideat ovat vain astetta isommalla levelillä. Väänäset perustivat esimerkiksi kerran opiskelijabileiden jälkeisessä väsymystilassa oman rekisteröidyn yhdistyksen, Suomen Korvanappiliitto ry:n, joka nimissä on sittemmin järjestetty tapahtumia, kuten Säästä puhumisen MM-kisat Kuopion torilla. Väänäset uskovat vahvasti StoryMapin mahdollisuuksiin, sillä jatkuvasti kehittyvän teknologian ja hullujen ideoiden yhdistely voi saada aikaan jotain todella hienoa.