Kuopion DRAFT tuuppasi taas paikallisia tiimejä eteenpäin

Draft Program –ohjelmassa on yrittäjyyttä pohtivilla tiimeillä myös Pohjois-Savossa mahdollisuus saada rahallista tukea idealleen sekä valmennusta omannäköisensä yrityksen rakentamiseen. Ohjelmaan haetaan mukaan kolmesti vuodessa. Kuluvan vuoden toinen hakukierros toukokuussa tuotti Kuopiossa hakemuksen yhteensä 12 yrittäjyydestä kiinnostuneelta tiimiltä. Näistä kahdeksan edusti Itä-Suomen yliopistoa, kolme Savonia-ammattikorkeakoulua ja yksi tiimi Savon ammattiopistoa.

Ykköskierroksella ideoita lähiruokaan, digitaalisuuteen ja koulutukseen  

Alkukarsinnasta läpi päässeet tiimit pitchasivat toukokuun lopussa ideansa raadille, joka teki esitysten jälkeen lopulliset päätökset. Ensimmäisen vaiheen rahoitus myönnettiin tällä kierroksella jopa viidelle tiimille, kullekin 1000 euroa. Kaksi tiimeistä edusti Savoniaa; tukea saivat lähiruokaa tarjoava kioskikonsepti PerunaBiili sekä Cortex, jonka idea liittyi teollisuuden tietosuojaan. UEFin palkitut tiimit olivat sisäilman kosteuden säätelyyn liittyvä Ecoboard, Tmi Elina Partasen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen liittyvä idea sekä digitaalinen alusta UNICO platform.   

Jatkokierros vaatii selkeää edistymistä

Ensimmäiseen vaiheeseen päässeiden tiimien on mahdollista hakea ohjelman toisen vaiheen hakukierrokselle, jossa menestyminen tuottaa tiimille 3000 euron lisärahoituksen. Tässä vaiheessa menestymiseen tiimiltä vaaditaan jo selkeää edistymistä alkuvaiheen ideasta. Kevään hakukierroksella lisärahoitus myönnettiin kahdelle Itä-Suomen yliopistoa edustaneelle tiimille sekä yhdelle Savon ammattiopiston tiimille. UEFia edustanut jääkiekkoon liittyvä Butterfly Brick sai raadilta erityiskiitosta systemaattisesta etenemisestään, 10M Productions Oy:n peli-idea taas uskottavasta tiimistä ja hyvästä työstään kaupallistamisen haasteiden ratkaisemiseksi. Savon ammattiopistoa edustanut Musiikkikahvila Kukkakievari Oy on ollut huikea tarina nuorista, jotka ovat työllistäneet sekä itsensä että joukon ikätovereitaan. Tiimiä kannustettiin jopa pohtimaan konseptin levittämistä useammalle paikkakunnalle.

Ohjelmasta myös asiantuntija-apua   

Draft-ohjelmasta hyötyvät yrittäjyyttä pohtivat tiimit, jotka tarvitsevat asiantuntija-apua, valmennusta ja rahoitusta liiketoimintansa alkuvaiheeseen. Uusi yrityksiä on syntynyt ohjelman aikana vuodesta 2018 vuoteen 2022 Pohjois-Savon alueella jo 15. Ohjelmaa koordinoi Pohjois-Savossa Savonia-ammattikorkeakoulu yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Savon ammattiopiston kanssa. Ohjelman haku on avoin kaikkien edellä mainittujen oppilaitosten opiskelijoille, alumneille sekä henkilöstöön kuuluville.

Draftissa jo mukana olleiden tiimien tarinoita kannattaa lukea osoitteesta https://draftprogram.com/blogi/ .

Seuraava Draft-haku avautuu syksyllä 2022. Haun deadline Kuopiossa on 16.9. ja mukaan valittujen pitchauspäivä 6.10.  Hakuohjeet löytyvät ohjelman verkkosivuilta osoitteesta  https://draftprogram.com/kuopion-haku/ .