Categories
Kuopio Pohjois-Savo Uncategorized

Kuopion Draftissa palkittiin sekä uutta että perinteistä muotoilua

Draft-ohjelman Kuopion pitchauspäivässä 6.10.2022 palkittiin yhteensä kuusi tiimiä. Tuhannen euron suuruisen tukisumman sai viisi tiimiä ja yhdelle jatkokierroksella olleelle tiimille myönnettiin 3000 euroa. Palkituissa tiimeissä oli edustus kaikista kolmesta oppilaitoksesta.

Tuhat euroa sai empaattista palvelumuotoilua asiakasprosessien kehittämiseen pienyrityksille tarjoavat entiset NY-yrittäjät Cristina Pyykkönen ja Juho Korhonen, joista Cristina edusti Savonia-ammattikorkeakoulua ja Juho Savon ammattiopistoa.

Toinen tuhannen euron tuen saanut tiimi oli voimaa kantamiseen tarjoava Kantoapuväline. Tiimiä luotsaa Savon ammattiopistosta valmistunut tuotantotekniikan ammattilainen Juha Rissanen.

Tuhat euroa saivat myös Itä-Suomen yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva Emilia Honkanen ja toimintaterapeuttina työskentelevä Emmi Tolonen toimintaterapian toteuttamisen tueksi ideoimalleen digitaaliselle alustalle.

Neljäs tuhannen euron saanut tiimi edusti perinteisiä räätälin palveluita. Mohamad Juan opiskelee liiketaloutta Savon ammattiopistossa Varkaudessa. Tiimissä on mukana myös hänen isänsä Mohamad Mohamad, jolla on kokemusta alalta lähes 30 vuotta. Yritystoiminta tarkoitus käynnistää tulevan vuoden alussa.

Innostu ja opi kuvaamaan!

Viides tuhannella eurolla palkittu ensikertalainen Suomen kuvauskoulu –tiimi tarjoaa kuvauksen live- ja verkko-opetusta. Savonia-ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tiina Haring sekä Suski Mikander ovat molemmat valokuvaajamestareita. Asiakkaina heillä on ammattikuvaajia, harrastajia sekä yrittäjiä. Tiimin slogan kuuluu ”Innostu ja opi kuvaamaan!”

Toisen hakukierroksen 3000 euron tuen sai ainoastaan yksi tiimi. ECO Boards on ekologinen kosteuden tasoittaja sisäkäyttöön. Idean takana ovat Itä-Suomen yliopiston alumnit Wujun Xu ja Junyan Chen, josta jälkimmäinen opiskelee tätä nykyä liiketoimintaa Savoniassa. He perustivat yrityksensä Draftin ensimmäisen kierroksen aikana. Tällä hetkellä tuote on testauksessa Kiinassa.

Hub Panostamolta lahjoitus palkituille tiimeille 

Ainutlaatuisen lisän tälle kierrokselle toi Novapoliksessa Kuopiossa toimiva yritysyhteisö Hub Panostamo, joka lahjoitti kaikille palkituille tiimeille kolmen kuukauden jäsenyyden yhteisöönsä. Kunkin jäsenyyden arvo on noin 600 euroa.

Draft-liikeideakilpailu järjestetään Kuopiossa yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Savon ammattiopiston kanssa. Kilpailu on tarkoitettu kaikille näiden oppilaitosten opiskelijoille ja alumneille sekä henkilöstölle. Ohjelman seuraava haku on jo avoinna ja päättyy 16. tammikuuta 20223.