Verkkokaupasta on nähty vasta jäävuoren huippu – tammikuun 2023 Draft-haun tuloksia Joensuusta

Yhteistä lähes kaikille ohjelmaan valitulle 9 tiimille on aiempi kertynyt työkokemus ja suoritetut tutkinnot sekä digitaalisten ratkaisujen keskeinen rooli liikeideassa.

Tutustu sinäkin Draft-ohjelman hakuohjeisiin ja hae mukaan Joensuussa tai Kuopiossa!

6.2.2023

Heikki Immonen, Karelia-ammattikorkeakoulu

Marja-Liisa Ruotsalainen, Karelia-ammattikorkeakoulu

Joensuussa tammikuussa 2023 järjestetyssä haussa 21 hakijaa – digitaalisuuden hyödyntäminen vahva tekijä yli puolessa liikeideoista

Tammikuun lopussa 2023 päättyneessä haussa oli yhteensä 15 ensimmäisen kierroksen hakijaa ja 6 Draftin jatkovaiheen hakijaa. Pohjois-Karjalassa Draft-ohjelmaa rahoittavat William ja Ester Otsakorven säätiön ohella Karelia, Riveria ja UEF (linkkien kautta enemmän tietoa oppilaitosten yrittäjyyskoulutuksesta ja -palveluista). Kaikille hakijatiimeillä on oltava jonkinlainen yhteys aiemman tai nykyisen opiskelun tai työsuhteen kautta vähintään yhteen näistä kolmesta koulutus- ja tutkimusorganisaatiosta.

Digitaalisuuden hyödyntäminen on tärkeä osa liikeideaa puolella hakijatiimeistä. Joukossa on useampi verkkokauppaidea, joista myöhemmin lisää, ja palveluideat, jotka rakentuvat digitaalisten myyntikanavien varaan tai palvelu itse rakentuu digitaaliselle teknologialle. Kiinnostava yksityiskohta on myös, että valitut tiimit ovat yhtä tiimiä lukuun ottamatta nk. alanvaihtajia, eli henkilöitä, joilla on jo enemmän työkokemusta ja aiempia tutkintoja.

Draft-ohjelmaan valitut tiimit

Tässä haussa ensimmäiselle kierrokselle valitut seitsemän tiimiä ovat:

  • Circutus Oy, tiimin vetäjä Lotta Lilja
  • HR-palvelu, tiimin vetäjä Maria Arti
  • Oikeustieteellinen asiantuntijapalvelu, tiimin vetäjä Juho Saloranta
  • Hevosalan ratkaisu, tiimin vetäjä Siru Alakangas
  • Turvallisuusalan palvelut, tiimin vetäjä Irma Komulainen
  • Pikkujuttuja3D, tiimin vetäjä Minna Antikainen
  • Lemmikkeihin liittyvät tuotteet, tiimin vetäjä Krista Hiltunen

Draftin kahdesta jatkovaiheen paikasta kilpaili 6 tiimiä. Valituksia tulivat:

  • Karelian Paju Oy, tiimin vetäjä Erkki Kukkonen
  • Käsityötarvikkeiden verkkokauppa, tiimin vetäjä Sini Hulkkonen

Onnea valituille!

Uusi teknologian synnyttää uusia tarpeita ja auttaa ratkaisemaan vanhoja

Uudet teknologiat ovat talouden kehittymisen tärkeä moottori. Uudet teknologiat uudistavat taloutta ja sen rakenteita toisaalta synnyttämällä uusia tarpeita, ja toisaalta auttamalla ratkaisemaan vanhoja tarpeita uudella tavalla. Uusia tarpeita syntyy, kun huomataan uuden teknologian vaativan 1. uusia käyttöä tukevia ratkaisuja, 2. tapoja parantaa ja kehittää teknologian tuottamista ja 3. syntyneiden haittavaikutusten minimointia.

Uusien tarpeiden synnyttämisen rinnalla, uudet teknologiat auttavat ratkaisemaan vanhoja tarpeita paremmin. Tästä erinomainen esimerkki on verkkokauppa. Verkkokauppa on ollut valtava murros kaupan alalla ja alan valtiaita ovat Amazonin kaltaiset jätit. On kuitenkin kiinnostavaa huomata, että verkkokauppa tarjoaa jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia pienille erikoistuville kauppiaille.

Verkkokauppateknologian hyödyntäminen niche-markkinoilla

Tämänkertaisen Draftin jatkovaiheen haun hakijoista kaksi oli puhtaasti erikoistuvia verkkokauppoja ja kahdelle verkkokauppa on tärkeä omien tuotteiden myyntikanava. Molempien erikoistuvien verkkokauppaliikeideoille yhteistä selkeä omalle ammattitaidolle ja kiinnostukselle perustuva fokus tiettyihin tuotteisiin.

Erikoistuva verkkokauppa onkin hyvä liikeidea, kun 1. alkava yrittäjä tuntee tuotteet myös asiakkaan roolissa, 2. markkinoilla ei ole ammattitaidolla toteutettuja erikoisverkkokauppoja, vaan ihmiset ostavat tuotteita milloin mistäkin.

Muutama sana valitsijaraadista

Draftin ensimmäisen vaiheen valinnat tekevät Karelia, Riverian ja Uefin yrittäjyysasiantuntijoista muodostuva monijäseninen ja -alainen tiimi. Jatkovaiheen valinnat tekevät Draft-ohjelman tärkeitä yhteistyökumppaneita edustavat asiantuntijat, kuten Otsakorven säätiöJoensuun Seudun LeaderBusiness Joensuu ja Taito Pohjois-Karjala ry. Organisaatioiden lisäksi raadissa on jäseninä kokeneita yrittäjiä ja yksityisiä sijoittajia.

Tutustu sinäkin Draft-ohjelman hakuohjeisiin ja hae mukaan Joensuussa tai Kuopiossa!

Lähteet

Arthur, W. B. (2009). The nature of technology: What it is and how it evolves. Simon and Schuster.

Jacobs, J. (1970). The economy of cities. Vintage