Draft-ohjelman vuosikertomus 2022

Vuosi 2022 synnytti ennätysmäärän uusia yrityksiä. Draft-yritykset niittivät myös mainetta erilaisissa kansallisissa ja alueellisissa kilpailuissa.

16.3.2023

Heikki Immonen, Karelia-ammattikorkeakoulu

Harri Holopainen, Savonia-ammattikorkeakoulu

Hakijamäärät ja ohjelmaan valitut tiimit

Draft Program® -ohjelmaan haki vuonna 2022 järjestetyssä kolmessa haussa yhteensä 78 tiimiä, joista Joensuussa 52 ja Kuopiossa 26. Ensimmäisen vaiheen hakijoita oli 55 tiimiä, jatkovaiheen hakijoita 23 tiimiä. Ohjelmaan valittiin mukaan ensimmäiseen vaiheeseen tai jatkovaiheeseen yhteensä 41 tiimiä, mikä on 52 % hakijoista.

Ukonharju Oy on yksi vuonna 2022 liiketoiminnan aloittaneista yrityksistä

Poimintoja hakijatilastoista

Hakijatilastoista voidaan nostaa esiin joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia. Joensuun hakijat olivat melko tasaisesti linkittyneet joko Kareliaan, Riverian tai UEFiin, kun taas Kuopiossa hakijat olivat linkittyneet eniten Savoniaan ja UEFiin. Kuopiossa on kiinnitetty huomiota siihen, että saadaan hakijoita mukaan myös Savon ammattiopistolta.

  • Itselle pakollinen buustaus. Ei oltaisi päästy itse liikkeelle, ellei oisi tähän haettu. -Draftiin vuonna 2022 osallistunut tuore verkkokauppayrittäjä

Uutena kasvavana hakijatyyppinä on opiskeluaikaista NY-yritystä operoivat tiimit. Näitä hakijoita oli Riveriasta ja SAKKYstä yhteensä 8. NY-yritykset, ovat niin kutsuttuja harjoitusyrityksiä ja ne kuuluvat valtakunnalliseen Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan. Näiden tiimien tunnusomainen piirre on, että testattavat liikeidea konseptit ovat testattuja osana NY – toimintaa ja tätä kautta niille on löytynyt konkreettinen kehittämissuunta.

Hakijatiimin keskimääräinen koko oli 2,7 henkilöä. Mielenkiintoista on myös, että yhteensä 38 tiimissä oli jäseninä henkilöitä, jotka olivat joko oppilaitosten henkilökuntaa (15 % tiimeistä) tai oppilaitoksista aiemmin valmistuneita (33 % tiimeistä), eli alumneja. Alumnit ovat olleet hakukelpoisia Draft-ohjelmaan syksystä 2019 alkaen.

Uuden liiketoiminnan aloittaneet yritykset

Vuoden 2022 aikana uuden liiketoiminnan aloitti yhteensä 18 sellaista yritystä, jotka olivat vuonna 2022 tai aiempana vuonna osallistuneet Draft-ohjelmaan.

Draft-ohjelman tuella liiketoiminnan aloittivat mm. seuraavat yritykset:

Yritysten saavutuksia

Karelia Paju Oy ja Butterfly Brick Oy voittivat Start Me Up -liikeideakilpailun opiskelijasarjassa 3000 euron palkinnot parhaina Karelia- ja UEF-lähtöisinä liikeideoina. Butterfly Brick haki voiton myös Tahko Ski Lift Pitchistä.

Nokiakka Oy:n porkkanainkiväärihillo voitti kultaa artesaaniruoan SM-kilpailussa Lappeenrannassa syyskuussa 2022. Kultamitali napsahti sarjassa ”Kasvis- ja sienituotteet. Muut Nokiakan tekemiset ja kuulumiset voi käydä tarkistamassa osoitteessa: https://nokiakka.com/

Freesie Plant & Planning Oy avasi Freesie PUOTI -nimisen vihersisustusliikkeen Joensuuhun. Kuvia ja tunnelmia: https://www.instagram.com/freesiepuoti/

Mitä vuonna 2023?

Uusi alkanut vuosi tuo tullessaan entistä enemmän mahdollisuuksia hakea mukaan Draft-ohjelmaan. Normaalien tammikuussa, toukokuussa ja lokakuussa järjestettävien hakujen lisäksi luvassa on mm. kaksi erikoishakua, joista toinen liittyy fotoniikkaan ja korkeaan teknologiaan ja toinen matkailuliiketoimintaan. Tämän lisäksi järjestetään ainakin yksi erikoishaku Sakkyn opiskelijoille.