Vuosi 2024 on ollut Tagnitolle hyvin antoisaa aikaa brändin ja tuotekehityksen eteenpäin viemisen saralla. Keväällä saimme Draft- ohjelman ensimmäisellä kierroksella tuhannen euron avustuksen, jonka avulla perustimme yrityksen tuotteen ympärille, hankimme tavaramerkin ja kehitimme tuotteemme prototyyppiä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kuitenkin päätimme hakea heti seuraavana hakuaikana toisellekin, ja kaikeksi onneksi meille myönnettiinkin 3000 € avustusta.
Kesän ja syksyn aikana olimme alkaneet pohtia voisiko tuotteellamme olla potentiaalia patentointia varten, ja aloimme selvittää asiaa yhdessä Kespat Oy:n kanssa. Draft-rahoituksen lisäksi saimme Business Finlandilta innovaatiosetelin patenttihakemuksen tekemistä varten, ja marraskuun puolivälissä patentti saatiinkin jätettyä Patentti- ja rekisterihallitukselle.
Syksyn aikana kaiken tämän päälle olemme hioneet sovelluksen toiminnallisuuksia, ulkoasua ja käyttökokemusta sellaiseksi, että sen omaksuminen olisi mahdollisimman vaivatonta tuotteen tullessa markkinoille ensi vuonna. Sovelluskehitystyön lisäksi olemme kuvanneet videoita tuotteen käyttämisestä, keksineet uusia käyttötarkoituksia ja suunnitelleet erilaisiin tapauksiin soveltuvia NFC-tagimalleja.
Näin yrityksen perustamisen alkutaipaleella on ollut ilo huomata kuinka paljon erilaisia tukimuotoja aloittelevalla yritykselle on olemassa. Sen lisäksi, että Suomessa on tarjolla Draftin ja Business Finlandin kaltaisia instituutioita, voi startup hakea tukea myös Euroopan Unionilta, tai saada ilmaisia business-paketteja Microsoftin ja Googlen palveluihin. Draft-ohjelmassa mukana olemisen myötä on myös käynyt ilmi Suomessa olevan mitä erilaisimpia tapahtumia, joissa pitchata tuotteitaan, kuten Lahti dream-, Polar bear- ja Tahko ski-lift -pitchit.
Me Tagnitolla olemme saaneet Draftista paljon apua ja oppia tuotteemme alkuun saattamiseen, ja vaikka emme enää uusille kierroksille haekaan, jäämme osaksi jo muodostunutta yhteisöä ja jaamme mielellämme kokemuksia ja ajatuksia aiheesta kiinnostuneille sekä tuleville tiimeille. Haluammekin rohkaista jokaista, jolla kytee pienikin kipinä innovoida ja testata ideaansa hakemaan mukaan ohjelmaan. Siitä voi olla enemmän hyötyä kuin osaisi arvatakaan.