Draft-ohjelman tammikuun 2025 haun tulokset Pohjois-Karjalassa

Kahdeksan tiimiä sai rahoitusta Draft-ohjelmasta tammikuussa. Kyseessä oli Draftin historian hakijamäärältään laajin sekä kansainvälisin hakukierros.

10.2.2025

Heikki Immonen & Paavo Raappana Karelia-ammattikorkeakoulu

Joensuussa tammikuussa 2025 pidetyssä Draft-ohjelman haussa oli mukana yhteensä 37 hakijaa, mikä on määrällisesti kuin koskaan aikaisemmin yksittäisessä haussa Pohjois-Karjalassa. Näistä 32 oli ensimmäisen kierroksen hakijaa ja 5 jatkovaiheen hakijaa. Haussa rahoitusta sai kahdeksan tiimiä, joista kuusi valittiin Draftin ensimmäiseen vaiheeseen ja kaksi Draftin jatkovaiheeseen.

Draft jatkaa myös kansainvälistymistään. Jos vuosi 2024 oli kokonaisuutena tähän asti kansainvälisin (39 % hakijatiimeistä työkielenä englanti), tammikuun hakijatiimeistä jopa kaksi kolmasosaa olivat englanninkielisiä. Ennätyksellisen hakijamäärän lisäksi haku oli myös kaikkien aikojen kansainvälisin.

Mielenkiintoisia poimintoja ja yksityiskohtia tämänkertaisista hakemuksista

Kiinnostus robotiikkaa hyödyntäviä liikeideoita kohtaan on ollut kasvussa viime vuosien aikana. Tammikuun hakukierroksella huomionarvoista oli Karelia-ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelijoiden ja alumnien aktiivisuus hakemusten lähettäjinä. Hakemuksista oli havaittavissa robotiikkaosaamisen hyödynnettävyys uusien innovaatioiden kasvualustana.

Myös Itä-Suomen yliopiston englanninkielisten maisteriohjelmien opiskelijoissa on hyvää potentiaalia uuden yrittäjyyden näkökulmasta. Monella hakuun osallistuneista on merkittävää tutkintoonsa liittyvää työ- ja elämänkokemusta kansainvälisestä ympäristöstä.

Yksi viime aikojen kestosuosikki liikeideoissa ovat olleet myös alustaideat, mikä huomattiin myös tammikuun haussa. Voit lukea pienen trendikatsauksen ja kehittämisvinkkejä alustoihin liittyen tämän blogitekstin lopusta.

Esittelyssä jatkovaiheeseen valitut tiimit

Pohjoinen Metsä on kiinalais-suomalainen liikeidea, jossa tavoitteena on lisätä suomalaisesta luonnosta ja kulttuurista kiinnostuneiden kiinalaisten, erityisesti lapsiperheiden, matkailua Suomessa. Vaikka liikeidea pyrkii tavoittamaan Kiinasta varsin marginaalisen kohderyhmän, on potentiaalisten matkailijoiden määrä kuitenkin suuri moniopuolistamaan matkailua Suomessa sekä Pohjois-Karjalassa.

Toinen jatkorahoitusta saanut tiimi on Soteosaajat Oy. Liikeidea pyrkii helpottamaan sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialalla toimivien pienten yritysten ja heidän palveluistaan kiinnostuneiden asiointiarkea. Valitsijaraati vakuuttui erityisesti rahoitusta hakemeen tiimin ammatillisesta kokemuksesta sekä innovatiivisista näkemyksistä oman toimialan kehittämiseksi.   

Viimeaikaisia trendejä digitaalisiin alustoihin liittyen…

Draft-ohjelman lisäksi alustaliikeideoiden suosi näkyy myös maailmalla. Tässä pieni katsaus alustaliiketoiminnan trendeihin:

  • Erilaisia tulovirtoja (kuukausitilaukset, premium-tilaukset, mainokset) yhdistelevät ansaintalogiikat kasvattavat suosiotaan pelkän mainospohjaisen tulomallin kustannuksella (AppsFlyer, 2024)
  • Hajautetut, käyttäjien yhteisesti omistamat ja hallinnoimat ovat uusi kasvava trendi (Mir, 2025).
  • Jo jonkinlaisen jalansijan saaneet alustat kehittyvät lisäämällä oheispalveluita, kuten kuljetuspalveluita (Tawfik et al., 2024).
  • Tekoälyä hyödynnetään monin eri tavoin alustojen toiminnassa (Tawfik et al., 2024).
  • Mm. EU on lisännyt sääntelyä, joka vaikuttaa alustojen toimintaan (Giardani & Buza, 2024).
  • Ainakin Yhdysvalloissa on havaittu, että kuluttajat ovat vähentäneet erilaisiin alustoihin liittyvien kuukausitilausten määrää (Bode, 2025).
  • Alue- ja kulttuurikohtaiset ”superalustat” pärjäävät hyvin kilpailussa geneerisiä globaaleja alustoja vastaan. Super tarkoittaa tässä sitä, että nämä lokaalit alustat tarjoavat vähän kaikkea samalta alustalta, kuten maksu- ja kyytipalveluita (Sociallyin, 2023).
  • Hyvin pitkälle erikoistuneet ja johonkin niche-markkinaan ja -yhteisöön erikoistuneet alustat kasvattavat suosiotaan geneerisiä alustoja nopeammin (SegWitz, 2024).

… ja joitakin vinkkejä oman uuden alustan kehittämistä suunnitteleville

Kun tutkaillaan yllä mainittuja globaaleja trendejä sekä Draft-ohjelmasta saatuja kokemuksia, kannattaa uutta alustaliikeideaa kehitettäessä ottaa huomioon seuraavia asioita. Varsinkin, jos kehittämistyöhön hyppää pelkän hartiapankin voimin minimibudjetilla:

  • Keskity mahdollisimman kapeaan niche-markkinaan ja asiakastarpeeseen. Kapea fokus parantaa mm. todennäköisyyttä sille, että puskaradio auttaa markkinoinnissa, ja että alustan ominaisuudet ovat oikeasti hyödyllisiä käyttäjille. Tämän on lähes aina tärkein yksittäinen neuvo Draft-ohjelmaan valituille alustatiimeille.
  • Ota käyttöön jonkinlainen freemium- tai korkeintaan hyvin matalan hinnan kuukausilaskutusmalli, että et nosta liikaa alustalle liittymisen kynnystä.
  • Rakenna ja/tai kustomoi alusta no-code/low-code -työkaluja sekä erilaisia valmiita palikoita hyödyntäen. Esimerkiksi käyttäjätunnistautumiseen, maksuvälitykseen ja logistiikkaan löytyy runsaasti valmiita palveluita.
  • Yritä osallistaa ensimmäiset käyttäjät alustan kehitykseen heti alusta (=P) alkaen. Tällöin et rakenna turhaan jotain sellaista mitä asiakkaat eivät halua.
  • Muista selvittää erilaiset alustaan liittyvät säädökset ja määräykset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, että osaat ottaa ne huomioon kehittämistyössä. GDPR on tästä hyvä esimerkki. Säädöksiä on helppo etsiä netistä tekoälyn avulla.

Valitut tiimit tammikuun haussa

Ensimmäiselle kierrokselle valitut kuusi tiimiä:

  • Robotiikan asiantuntijapalvelu, tiimin vetäjä Riitta Tietäväinen-Nevalainen
  • Digimarkkinointiratkaisu, tiimin vetäjä Santeri Silvennoinen
  • Tekstinkäsittelypalvelu, tiimin vetäjä Karen Patteri de Souza
  • Fyysinen markkinointialusta, tiimin vetäjä Inusah Mohammed
  • Digiopetusratkaisu, tiimin vetäjä Ghadeer Hamed
  • Hoitotyösovellus, tiimin vetäjä Mia Greku

Jatkovaiheeseen valitut tiimit:

  • Pohjoinen Metsä, tiimin vetäjä Siqi Hou
  • Soteosaajat Oy, tiimin vetäjä Henna Lukkari

Tutustu sinäkin Draft-ohjelman hakuohjeisiin ja hae mukaan Joensuussa tai Kuopiossa!

Tekoälyn käyttö:

Tämän julkaisun laadinnassa hyödynnettiin tekoälyä tiedonhaku- ja kielenhuoltotehtävissä. Myös kirjoituksen header-kuva on generoitu tekoälyllä.

Lähdeluettelo

AppsFlyer. (2024). The State of App Monetization – 2024 Edition [Report]. AppsFlyer. Retrieved from https://www.appsflyer.com/resources/reports/app-marketing-monetization/

Mir, R. (2025). Decentralization Reaches a Turning Point: 2024 in Review. Electronic Frontier Foundation. Retrieved from https://www.eff.org/deeplinks/2024/12/decentralization-reaches-turning-point-2024-review

Tawfik, K., Jain, T., Harcourt, A. & Subjally, A. (2024). The Rise of the B2C Specialty Marketplace. Boston Consulting Group. Retrieved from https://www.bcg.com/publications/2024/the-rise-of-the-b2c-specialty-marketplace

Giardini, T. & Buza, M. (2025). Global Digital Policy Roundup: December 2024. Tech Policy Press. Retrieved from https://techpolicy.press/global-digital-policy-roundup-december-2024

Bode, K. (2025). Consumers Cut Streaming Services In 2024 After Endless Price Hikes And Enshittification. Retrieved from https://www.techdirt.com/2025/01/08/consumers-pay-less-for-streaming-in-2024-after-endless-price-hikes-and-enshittification/

Sociallyin. (2023). Social Media Statistics: Numbers and Popularity Breakdown. Sociallyin. Retrieved from https://www.sociallyin.com/social-media-statistics/

SegWitz. (2024). Niche Marketplaces: Tapping into Specialized Consumer Demands. SegWitz (citing Oliver Wyman study). Retrieved from https://segwitz.com/niche-marketplaces-tapping-into-specialized-consumer-demands/