Categories
Etusivun nosto Kuopio Pohjois-Savo Tapahtumat Tiimit Kuopio

Kuopion DRAFT tuuppasi taas paikallisia tiimejä eteenpäin

Draft Program –ohjelmassa on yrittäjyyttä pohtivilla tiimeillä myös Pohjois-Savossa mahdollisuus saada rahallista tukea idealleen sekä valmennusta omannäköisensä yrityksen rakentamiseen. Ohjelmaan haetaan mukaan kolmesti vuodessa. Kuluvan vuoden toinen hakukierros toukokuussa tuotti Kuopiossa hakemuksen yhteensä 12 yrittäjyydestä kiinnostuneelta tiimiltä. Näistä kahdeksan edusti Itä-Suomen yliopistoa, kolme Savonia-ammattikorkeakoulua ja yksi tiimi Savon ammattiopistoa. Ykköskierroksella ideoita lähiruokaan, digitaalisuuteen ja koulutukseen […]


Categories
Tapahtumat

Draft-yrittäjyysohjelma täyttää ensi vuonna 10 vuotta

Draft-yrittäjyysohjelma täyttää vuonna 2022 pyöreät 10 vuotta. Tässä ajassa ohjelma on kehittynyt kansallisesti ainutlaatuiseksi alkavien yrittäjien työtä Itä-Suomessa tukevaksi toiminnaksi. 3.5.2021 Heikki Immonen, Karelia-ammattikorkeakoulu   Alussa oli huoli hyvien ideoiden unohtumisesta pöytälaatikkoon Vuosina 2007-2011 toiminut Tekesin TULI-ohjelma antoi alkusysäyksen itäsuomalaiselle korkeakoululähtöisen yrittäjyyden edistämistoiminnalle. Vuonna 2012 Karelia-ammattikorkeakoulu yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa yhdisti voimansa Draft-yrittäjyysohjelmassa (Draft Program®). […]


Categories
Kuopio Pohjois-Savo Tapahtumat

Kuopion Draftissa entistä valmiimpia liikeideoita

Kuopion Draft-liikeideakilpailun vuoden 2021 ensimmäinen haku kiinnosti yhteensä 12 tiimiä. Kaikki hakijat olivat tällä kertaa liikkeellä ensimmäistä kertaa. Kolme hakijatiimeistä edusti Itä-Suomen yliopistoa ja kuusi Savonia-ammattikorkeakoulua. Ilahduttavaa oli saada mukaan myös kolme tiimiä Savon ammattiopistosta. Palkitut tiimit vakuuttivat asiantuntijuudellaan Rahoitusta sai tällä kierroksella neljä tiimiä, kukin 1000 euroa. Golfiin liittyvää ideaa esitellyt UltraCaddie on tunnistanut […]


Categories
Joensuu Karelia Pohjois-Karjala Tapahtumat Tiimit Joensuu

Mitä tapahtui Joensuun Draft-ohjelmassa vuonna 2020?

Vuonna 2020 rikottiin yhden vuoden hakijamäärä Joensuussa, ja otettiin käyttöön etävalmennusmalli. Keväästä 2020 alkaen Draft-ohjelma alkoi julkaista erilaisia asiantuntija-artikkeleita. 4.2.2021 Heikki Immonen, Karelia-ammattikorkeakoulu Kolme hakua todisti hakijoiden keski-iän nousua Joensuun Draft-ohjelmassa järjestettiin vuonna 2020 kolme hakua: tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa. Hakijamäärissä tehtiin uusi ennätys. Ensimmäisen kierroksen hakijoita kolmessa haussa oli yhteensä 46, joista 18 valittiin […]


Categories
Kuopio Pohjois-Savo Tapahtumat

Kuopion Draft-ohjelmassa tasokkaita pitchauksia

Kuopion Draft-ohjelmassa pitchattiin jo toista kertaa sujuvasti etänä. Lauteilla oli 1. – 2.10. yhteensä kymmenen tiimiä. Niitä arvioi Business Center Pohjois-Savon, Savonia-amk:n, Sakkyn ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijoista koottu raati. Osallistuneista tiimeistä viisi edusti Savoniaa, neljä UEFia ja yksi tiimi Savon ammattiopistoa. Kahdeksan tiimiä oli liikkeellä ensimmäistä kertaa ja kaksi tiimiä tavoitteli idealleen jatkorahoitusta. Hyvinvointia ja […]